Teksti: Juuso Marttila
”Kävin fysioterapiassa alaselkäkivun kanssa, fysioterapeutti löysi kivun lisäksi viisi muuta ongelmaa.”Kuulostaako tutulta? Itse pysähdyin ajattelemaan omaa toimintaani, kun seuraamani fysioterapeutti julkaisi Instagramissa fysioterapeuttien toiminnasta. ”Fysioterapeutit tykkäävät korjata ongelmia, joista asiakas eitiennyt tavoilla, joita asiakas ei ymmärrä.” Itse ainakin huomaan erehtyväni tähän helposti. Eilisen”ongelmana olkapää” -koulutuksen kouluttajakin heitti vitsillä esimerkkinä toimineelle henkilölle, että me löydämme sinusta nyt vain vikoja.
Fysioterapeutti on nimenomaan ihmisen liikkumisen ja sen analysoinnin ammattilainen. Tähän kun yhdistää aiemmat urheiluhierojaopinnot, joiden myötä on tullut tutkittua melko paljon erilaisia ryhtejä, päädytään siihen, että näen monissa ihmisissä sellaisia asioita, jotka poikkeavat minulle opetetusta”normaalista” ja jotka pitäisi siitä syystä ”korjata”. Koulussa päähäni on taottu, että asiakkaassa ei saa keskittyä putkinäköisesti tuijottamaan pelkästään ongelma kohtaa, vaan pitää ajatella kokonaisuutta.
Totta kai on totta, että ihmistä pitää ajatella kokonaisuutena, vaikka mahdollinen vaiva paikantuisikin esimerkiksi alaselän alueelle. On olemassa monia mahdollisia oireen aiheuttavia mekanismeja, jotka alkavat jostain muualta kuin alaselän alueelta. Mutta huomasin itse edeltävässä harjoittelussani koulun fysioterapiaklinikalla ilmoittavani todella monelle ihmiselle jotain ”toinen lapasi on sentin ylempänä kuintoinen” tyyppistä. Tämä siis asiakkaille, joilla oli alaselän alueella oiretta eikä mitään ongelmia esimerkiksiolkanivelen kanssa. Ei ehkä se ihan oleellisin yksityiskohta, kun kipu tuntuu lannerangan alueellaojennussuuntaisissa liikkeissä. Silti syynään lapojenkin asentoa millilleen, ja ilmoitan löydökseni ääneen sen enempää ajattelematta.
Kun aina pitää keskittyä kokonaisuuteen, niin huomaan että minulle on kehittynyt tarve huomata aivankaikki, jotta voin kokea olevani onnistunut tutkimisessa. Puhutaan sitten ryhdistä tai esimerkiksijuoksutekniikan arvioinnista. Parhaimmillaan joku asiakas alkaa vielä katastrofoida jotain yksittäistä pientäyksityiskohtaa, jonka olen nähnyt ja sanon automaattisesti ääneen, koska olen sen nähnyt ja minulle onopetettu, että asiakkaalle pitää kertoa mitä tekee ja näkee, jotta hän ymmärtää mitä tapahtuu. Enhän minävoi tietää syntyykö jonkun asiakkaan päähän ajatus, että ”ai kamala, se fysioterapeutti sanoi, että olen ihanmutkalla”, vaikka kuinka sanoisin, että käytännössä kukaan meistä ei ole täysin symmetrinen. Ja koska käytännössä kukaan meistä ei ole symmetrinen, suuri osa tällaisista pienistä puolieroista on täysin normaaleja.
Ihan jokaisen suoritetun liikkeenkään ei välttämättä aina tarvitse olla täydellinen. Onko hyödyllisempääsyynätä kaikkia maailman yksityiskohtia tappiin asti, vai antaa ihmisen tehdä ja harjoitella. Hyvin usein puhutaan kuitenkin vain siitä, että jokin liike ei tapahdu optimaalisesti, eikä akuutista loukkaantumisen riskiin johtavasta vaarasta. Luonnollisesti tekniikkaa kannattaa pyrkiä parantamaan, mutta korjaaminenvoidaan tehdä esimerkiksi yksittäiseen asiaan keskittymällä, eikä alkaa saman tien korjaamaan kaikkea ja hyllyttämään tavoiteliikettä sen takia että ”tekniikka ei ole täydellinen”. Variaatioita on loputtomasti.
Mielestäni isoin haaste fysioterapiaan ja ihmisten ohjaamiseen liittyen onkin se, että milloin johonkinasiaan pitäisi puuttua ja milloin on parempi antaa olla. Jokaisella ihmisellä on hieman erilainen anatomia jase voi esimerkiksi vaikuttaa siihen, miten he tekevät jonkun liikkeen. Tai jos puhutaan tavallisesta ihmisestä,jolla ei ole erityisiä urheilullisia tavoitteita, niin kuntosalilla harjoittelu huippuunsa hiomattomalla tekniikalla tuottaa huomattavasti suurempia terveysvaikutuksia kuin sohvalla makaaminen.
Eilisessä koulutuksessa tarjottiin kuitenkin oivallinen toimintamalli, jossa keskityttiin testaamaan perusasioita, ja jos tehdään esimerkiksi joku manuaalinen käsittely, niin testataan sen jälkeen uudestaan.Näin nähdään, oliko juuri siitä hyötyä. Keskitytään aluksi nimenomaan siihen asiaan, jonka näkee kaikista selvimmin, eikä heti kaikkeen kerralla. Sitten kun saadaan ensimmäisenä silmään pistänyttä asiaahelpotettua, voidaan siirtyä eteenpäin seuraavaan asiaan. Kokonaisuus on tärkeä, mutta vaikuttavuus on todennäköisesti parempaa, jos valitaan muutama keskitetty keino tiettyyn ongelmaan, eikä yritetä alkaa ratkaista kaikkea mahdollista kerralla. Onneksi omaan tekemiseen liittyvien asioiden tiedostaminen on ensimmäinen askel kohti niiden kehittämistä ja on olemassa osaavia ihmisiä, joilta ammentaa neuvoja!