Kirjoittaja: Moona Annala
Useimmilla meistä löytyy kehosta arpi tai useampi, joita syntyy aina joskus elämän temmellyksessä. Arpi voi olla jäännös esimerkiksi leikkauksesta, onnettomuudesta tai pienemmästä tapaturmasta. Se on kuitenkin kudoksen luonnollisen paranemisprosessin tulos. Joskus arpikudos voi aiheuttaa ongelmia, varsinkin silloin, jos arpeutuminen synnyttää kiinnikkeitä usean kudoksen välille tai kun arpikudosta muodostuu liiallisesti. Tämä voi häiritä normaalia liikkuvuutta sekä johtaa kiputiloihin. Kipu voi sijaita paikallisesti arven kohdalla, mutta useammin kiristävän arpikudoksen kipu heijastuu muualle kehoon kuin missä itse arpi sijaitsee. Esimerkiksi sektioarpi voi aiheuttaa alaselkäkipua. Kipuilun ja kireyden aiheuttajaksi ei välttämättä osata ajatella arpea.
Kehoamme ympäröi kauttaaltaan sidekudoskalvot eli fasciat, jotka luovat yhteyden kehon osien välille päästä varpaisiin. Kun esimerkiksi leikkauksen yhteydessä ihoon ja sen alaisiin fasciarakenteisiin syntyy vauriota, leikkaushaavan parantuessa kiinni myös kalvorakenteet kuroutuvat ja syntyy kiinnikkeitä. Tämän seurauksena kalvojen välinen liukuminen toisiinsa nähden voi häiriintyä, mikä voi aiheuttaa kivun tai kiristyksen tunnetta, joiden johdosta voi ilmeitä myös liikerajoituksia. Vatsan alueen leikkausten jälkeiset arvet ovat erityisen herkkiä alueita kiinnikkeiden syntymiseen, sillä alueella sijaitsee paljon sidekudosta.
Arpi on usein elastisilta ominaisuuksiltaan normaalia ihoa huonompi, sillä kollageenisäikeet muodostuvat niissä eri tavoin. Normaalisti kollageenisäikeet ovat järjestäytyneet ihossa koripunosmaisesti ristikkäin, mutta arpikudoksessa säikeet järjestäytyvät yhdensuuntaisesti, jolloin arven vetolujuus on heikompi. Tämä ilmenee alueen huonompana venyvyytenä.
Tutkimusten mukaan arpialueen käsittelyllä voidaan vaikuttaa solujen toimintaan ja sitä kautta arpikudoksen elastisuuden lisääntymiseen. Arven suositeltava hoitoaika määräytyy normaalin sidekudoksen korjaantumisajan mukaan. Arven käsittely tulisikin aloittaa ajoissa kiinnikkeiden ehkäisemiseksi. Hoidossa tulee noudattaa kuitenkin varovaisuutta, sillä liian voimakas käsittely arpeutumisen alkuvaiheessa voi johtaa lisäarven syntymiseen. Mitä tuoreempi arpi on, sitä helpommin sen joustavuuteen voidaan vaikuttaa. Kuitenkin vuosikymmeniä vanhaankin arpeen voidaan vaikuttaa käsittelyllä, sillä sidekudos muovautuu jatkuvasti.
Arpea voidaan käsitellä liikuttelemalla sitä ja arpea ympäröivää kudosta eri suuntiin erilaisin ottein ja voimakkuuksin. Käsittely aloitetaan kevyemmin ottein, ja arpikudoksen muovautuessa ja tottuessa voidaan siirtyä voimakkaampiin ja napakampiin otteisiin. Manuaalisen käsittelyn lisäksi arpikudoksen muita hoitokeinoja ovat mm. alkuvaiheen haavan hoito, teippaus, lymfahoito, lämpöpakkaus, ultraääni ja sähköhoito.
Lähteet:
Keskinen, M. 2021. Arpikudos ja käsittely. Webinaari. Tampereen ammattikorkeakoulu.
Kaivanto, A. & Taskinen, J. 2020. Miksi arpikudosta kannattaa hoitaa? https://blogit.lab.fi/labfocus/miksi-arpikudosta-kannattaa-hoitaa/